Totta kai pseudonyymillä

Minulle oli alusta alkaen selvää, että jos ja kun julkaisen stoorejani, julkaisen ne kirjailijanimellä, pseudonyymillä. Rakkaalla lapsella on monta nimeä.

Lapsena kirjoittelin ensimmäisiä hassuja stoorejani isäni mekaanisella matkakirjoituskoneella Brother Blue Deluxe 240T. (Googlaamalla löytää varmasti kuvia.) Kovaa hommaa oli mekaanisen kirjoituskoneen näppäimistön hakkailu ja se fontti oli kaunista katseltavaa paperilla. Taisi olla vuonna 1988, kun sain tädiltäni syntymäpäivälahjaksi sähkökirjoituskoneen Silver Reed EZ20. (Tästäkin googlaamalla löytyy varmasti kuvia.) Sähkökirjoituskoneen näppäimistöä ei tarvinnut hakkailla, vaan siihen riitti ihan tavallinen naputtelu ja koulussa juuri opittu kymmensormijärjestelmä.

Seksuaalinen minäni oli jo siihen mennessä kauan sitten alkanut muotoutua uomiinsa ja jostain tuli nimi Markus, jonka ääneen lausuminen sai sen kuulostamaan hyvin maskuliiniselta ja kundimaiselta. Olin nähnyt laulaja-näyttelijä Birgit Kronströmin mustavalkoisissa Suomi-leffoissa ja hänen Katupoikien laulunsa oli tehnyt suuren vaikutuksen. Kronströmin nappasin siis sieltä. Näin syntyi kirjailijanimi Markus Kronström, joka jäi elämään kuitenkin ilman julkaisuja vuosikymmeniksi. Ehkä jonain päivänä?

Mutta miksi valita itselleen pseudonyymi ja piilotella aurinkolasien takana kirjailijakuvassa, ja koronamaskin takana Helsingin kirjamessuilla? Voih… Jotenkin on vain helpompi toimia niin kuin käyttää omaa nimeä. Omia kasvoja voin vaihtoehtoisesti näyttää, mutta harkiten sitäkin. Mielestäni tärkeämpi asia ovat kuitenkin stoorini, jotka julkaisen lukijoideni iloksi.

Mä haluan vaan kertoa teille stooreja lukijani!